Harju Elekter Group
Vuonna 1968 perustettu Harju Elekter Group on tänä päivänä yksi suurimmista sähkö- ja automaatiotekniikan rakentajista Baltian ja Skandinavian alueella.
Harju Elekter Oy on osa AS Harju Elekterin kansainvälistä teollisuuskonsernia, joka toimii yli 50 vuoden kokemuksella. Konsernin päätoimialana on sähkö- ja automaatioratkaisujen kehittäminen ja tuotanto. Yhä merkittävämpi osa Harju Elekterin teknisistä ratkaisuista on suunnattu uusiutuvan energian sektorille, tarjoten kokonaisvaltaisia suunnitelmia aurinkovoimaloihin, sähköautojen latauspisteisiin ja muihin niihin liittyviin ratkaisuihin. Harju Elekter on vahvasti keskittynyt vientiin ja liiketoimintaan Viron ulkopuolella, jossa lähes 90 % konsernin tuotteista markkinoidaan. AS Harju Elekterin osakkeet on listattu Nasdaq Tallinnan pörssissä vuodesta 1997.
Konsernin 10 yritystä Virossa, Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa työllistävät 900 asiantuntijaa. Vuonna 2022 Harju Elekter konserni saavutti 175,3 miljoonan euron liikevaihdon.
Harju Elekterillä on aktiivinen rooli yhteiskunnan sähköistämisessä tarjoamalla sähkönjakeluratkaisuja laitoksille, teollisuudelle, infrastruktuurille ja rakennushankkeille. Ratkaisumme vaihtelevat avaimet käteen -asennuksista räätälöityihin avaintuotteisiin. Teemme sähköistämisratkaisuja huominen mielessämme – tuotteemme ja ratkaisumme on täytettävä tulevaisuuden vaatimukset ja niiden on oltava kestäviä.
Konsernin liiketoiminta on jaettu kolmeen pääalueeseen:
- – Tuotanto – sähkönjakelu-, kytkentä- ja muuntolaitteiden sekä automaatio-, prosessinohjaus- ja keskuslaitteiden suunnittelu, myynti, tuotanto ja huoltopalvelut.
- – Teollisuuskiinteistöt – teollisuuskiinteistöjen kehittäminen, projektinhallinta, vuokraus ja niihin liittyvät palvelut Harju Elekter -konsernin vuokrakumppaneille ja yrityksille.
- – Muut toiminnot – rahoitusinvestointien hallinta, sähkötuotteiden vähittäis- ja projektimyynti sekä laivanrakennuksen sähköasennustyöt.
Harju Elekterille on tärkeää sitoutua kestävän kehityksen luomiseen niin yhteiskunnan, liiketoiminnan kuin ympäristönkin osalta. Harju Elekterin kestävyystavoitteisiin vaikuttavat globaalit tavoitteet ilmaston lämpenemisen vähentämiseksi (kuten Pariisin ilmastosopimus) ja vihreä siirtymä. Siksi konserni varmistaa, että sen yritykset toimivat tehokkaasti, ympäristöystävällisesti ja ovat mukana uusien innovatiivisten teknologioiden toteutuksessa. Konsernin ydinliiketoiminta edistää myös kestävän kehityksen kehittämistä yhteiskunnassa tukemalla laajamittaista sähköistämistä tuotteilla, jotka edistävät ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Tästä pääset Harju Elekter Group sivustolle.