Uusi ElektrA-tuoteperhe tarjoaa älykkäät ja modernit latausratkaisut

Harju Elekter Oy on kehittänyt ja valmistanut sähköisen liikenteen latausratkaisuja yli kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2010 alkaneen kehitystyön tuloksena on nyt syntynyt aivan uusi tuotesarja nimeltään ElektrA. Uuden sukupolven ElektrA-tuoteperhe on kehitetty vastaamaan vauhdilla kasvavan sähköisen liikenteen tarpeisiin.

– Meille syntyi yhä suurempi tarve yhdenmukaistaa tuotesarja, joka kattaisi koko repertuaarin. Aiemmin olemme suunnitelleet ja valmistaneet tuotteita ja ratkaisuja sitä mukaa kuin asiat ovat kehittyneet ja muuttuneet. Vaatimukset ovat selkiytyneet ja tarpeet muuttuneet matkan varrella. Nyt oli järkevää lähteä tekemään uutta tuoteperhettä, kertoo Harju Elekter Oy:n lataustuotteiden myynnistä vastaava uusi myyntipäällikkö Rami Kivistö.

Etähallintaa ja langattomuutta

ElektrAn kehitystä ovat siis ohjanneet muutokset standardeissa ja asiakkaiden käyttötarpeissa. Laadukas ja skaalautuva sähköajoneuvojen latausjärjestelmä on hankittavissa hyvinkin kohtuullisilla investoinneilla esimerkiksi olemassa olevaa lämmitysinfraa hyödyntämällä.

– Autojen lämmityshistoria on huomattavasti pitempi kuin lataushistoria. Koimme tärkeäksi näiden yhdistämisen samaan tuoteperheeseen; kaikkiin ElektrA-malleihin saa myös lämmityspistemahdollisuuden latauspistokkeen lisäksi.

– Toinen tärkeä asia on se, että koko tuotesarja on etähallittava – eli myös lämmitystä pystytään etähallitsemaan ja -mittaamaan. Myös tiedonsiirron langattomuus on tuotu koko tuotesarjaan. Se on iso etu varsinkin käytettäessä vanhaa sähköinfraa hyväksi. Se tuo kustannusetuja, kun ei tarvitse vetää kaapeleita joka paikkaan, Rami Kivistö kertoo.

– Myös kotimaisuus on yksi valttimme. Harju Elekter on kansainvälinen konserni, mutta sähköajoneuvojen lataustoiminnassa olemme vahvasti suomalaisia. Valmistamme kaikki lataustuotteet Suomessa. Myös esimerkiksi metallialumiiniosat ovat kotimaista ja hyvin pitkälle satakuntalaista tuotantoa. Joitakin suojauskomponentteja saatamme valmistaa muualla, mutta niidenkin hankinnat hoidetaan Ulvilasta. Tekninen tuki ja varaosapalvelut hoituvat nekin Ulvilasta käsin.

Kiiteltyä designia ja taattua laatua

Vauhtiin päästyään Rami Kivistö nostaa esille vielä pari ElektrA-tuotesarjan mainiota ominaisuutta:

– Tuotteiden designia on jo ehditty kovasti kiitellä. Vahvan alumiinirunkoisen asemasarjan ulkonäöstä on tykätty. Olemme myös pitäytyneet teollisuustason komponenteissa, ja laatuun on panostettu kaikilla rintamilla.

– Ja kyllähän tällaista tuoteperhettä, jossa tuotteet ovat yhdenmukaisia ulkonäöltään ja tekniikaltaan, on huomattavasti helpompi ja selkeämpi myydä. ElektrA-tuotesarjan avulla saamme tuotua kaikkien saataville koko paketin – samalla kerralla kaikki tuotteet, mitä tarvitaan, Kivistö sanoo.

Älykäs ja moderni ElektrA-tuotesarja on suunniteltu vaativiin pohjoismaisiin olosuhteisiin. Myös vaihtelevat asennusmahdollisuudet on otettu huomioon. ElektrAssa on pylväsasennusmahdollisuus, ja vanhat lämmitystolpat voi helposti vaihtaa uudenlaisiksi ElektrA-latausasemiksi myös suurilla pysäköintipaikoilla, joilla saattaa olla jopa satoja asemia.

“Aivan hurjat kasvunäkymät”

Sähköajoneuvojen lataustuotteiden kasvunäkymät ovat lähes rajattomat.

– Kysyntä kasvaa jatkuvasti todella kovaa vauhtia. Viime vuosina myymiemme latauslaitteiden ja niihin liittyvän liikevaihtomme määrä on tuplaantunut joka vuosi. Lähivuosien näkymät ennakoivat yhä kiihtyvää kasvua.

– On arvioitu, että vuonna 2030 jo neljäsosa autoista olisi sähköisiä. Kun Suomessa on tällä hetkellä noin kolme miljoonaa henkilöautoa, joista ladattavia on vasta alle 80 000, niin ovathan kasvunäkymät aivan hurjat. Tämä kaikki peilautuu suoraan latauslaitteiden tarpeeseen. Vielä kun EU:n tukipaketit ja ympäristöpolitiikka kannustavat siirtymistä sähköautoihin, niin alan kasvunäkymät ovat todella valoisat, Rami Kivistö visioi.

Lähestulkoon ainoa kasvua hidastava tekijä nyt ja lähitulevaisuudessa on koronapandemian mukanaan tuoma komponenttipula, joka jarruttaa ikävästi tätäkin liiketoimintaa.

– Teemme joka päivä parhaamme, jotta komponenttipulan aiheuttamat viivästykset olisivat mahdollisimman lyhytaikaisia, Kivistö sanoo.

IGL-yhteistyö jatkuu ja tiivistyy

Harju Elekter on tehnyt tiivistä yhteistyötä tamperelaisen ohjelmistoyrityksen IGL-Technologies Oy:n kanssa aina vuodesta 2010 lähtien. IGL on kehittänyt Harju Elekterin latausasemien kanssa yhteensopivan eParking.fi-järjestelmän, jonka avulla latausasemaa voi ohjata etänä mobiililaitteella. eParking.fi-järjestelmän kanssa yhteensopivat latausasemat tunnetaan nimellä eTolppa.

Viime kesäkuussa Harju Elekter osti 5,5 prosentin omistusosuuden IGL-Technologies Oy:stä. Oston myötä yritykset pystyvät tiivistämään yhteistyötään ja aloittamaan palvelukokonaisuuden viennin Suomen rajojen ulkopuolelle. Yritysten työnjako on selkeä: Harju Elekter vastaa raudasta ja IGL softasta. Eli Harju Elekter suunnittelee ja valmistaa latauslaitteet, IGL tekee niihin älykkään käyttöliittymän.

– Uuden ElektrA-tuotesarjamme lanseeraamisen ja jatkuvan kehittämisen rinnalla jatkamme tiivistä yhteistyötä IGL:n kanssa toinen toistamme palvellen, Rami Kivistö sanoo lopuksi.

ElektrA-tuotesarjaan voit tutustua täällä: https://www.harjuelektra.fi/

Lisätietoja:
Myyntipäällikkö
Rami Kivistö
040 358 1091
rami.kivisto(at)harjuelekter.com